Pahkasika ja kierrätysaate

Pahkasiassa kierrätys on aina ollut kunniassa. Pahkasian vanhoja juttuja on nimittäin julkaistu uusintoina jo peräti yhdeksässä niteessä.

Pahkis10Ensimmäinen kokoomajulkaisu oli Pahkasika numero 10, joka ilmestyi vuonna 1981. Kymppialbumissa julkaistiin kahdeksan ensimmäisen Pahkasian parhaat palat. Ensimmäisten Pahkasikojen painokset olivat pienimmillään vain joitakin satoja kappaleita, joten moni alkupään numeroiden kuolematon pläjäys sai vasta nyt isomman julkisen levityksen.

KymmenvuotisSeuraava uusintajulkaisu oli Pahkasian 10-vuotisjuhlakatalooki, johon oli koottu – hieman yllättäen – lehden kymmenen ensimmäisen ilmestymisvuoden satoa. Tuhti kokoomakirja ilmestyi vuonna 1985.

AlkumetritVuonna 1991 ilmestyi huumorilehden historian konstikkaimman nimen saanut nide – eli Pahkasian alkumetrien kalkkiviivat. Kirja oli näköispainos Pahkasian numeroista 1–6 (1975–1979).

KaksviisiSeuraavaa kierrätysnidettä jouduttiinkin odottamaan vuoteen 2000 saakka. Eikä pisteitä sille, joka nyt arvaa, että kirjan nimi oli Pahkasian 25-vuotisjuhlakatalooki.

Pahkasika pani pillit pussiin ja lopetti toimintansa vuonna 2000. Hiljaiseloa kesti aina vuoteen 2006 saakka, jolloin  Johnny Kniga -kustantamo (WSOY:n kustannusyksikkö) alkoi julkaista Pahkasika-kirjasarjaa, johon huumorilehden pitkäaikaiset fanit keräsivät omia suosikkijuttujansa. Kirjoja ilmestyi vuosien 2006–2010 välillä yhteensä viisi kappaletta.

Vol1 Vol2 Vol3 Vol5 Vol6

Pahkasika vol. 1 – Kymmenen kirjainta joihin voit luottaa. Ensimmäisen kirjan kokosi muusikko Tommi Liimatta.

Pahkasika vol. 2 – Hinta pärstän mukaan. Toisen kirjan kokosi lääninhumoristi Simo Frangén.

Pahkasika vol. 3 – Huiputusta suoraan huipulta. Kolmannen kirjan kokosi kulttuuriministeri Stefan Wallin.

Pahkasika vol. 5 – Viides huumorin kirja. Viidennen kirjan kokosi laulu- ja soitinyhtye Eppu Normaali.

Pahkasika vol. 6 – Tiedonvälitystä vuodesta 1975. Kuudennen kirjan kokosi Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen.

Markku Paretskoi