Historiikki
Päätoimittaja muistelee: Pahkasika 1975–2000 (plus 2011 ja 2015)
Monet isotkin pyrinnöt alkavat puhtaasta sattumasta. Huumorilehti Pahkasika on yksi sellaisista hankkeista.
Kevättalvella 1975 minä ja kaksi muuta itävantaalaisen Hakunilan yhteiskoulun (nykyään Sotungin lukio) abiturienttia saimme sattumalta käsiimme käsikäyttöisen vahamonistuskoneen. Meidän olisi tietenkin pitänyt valmistautua ylioppilaskokeisiin, mutta päädyimmekin käyttämään aikamme oman lehden tekemiseen.
Projekti oli tuona historiallisena hetkenä melkoisen ainutkertainen. 1970-luvun puolivälissä ei ollut käytettävissä tietokoneita tai tulostimia. Valokopiokoneetkin olivat harvinaisuuksia ja järkyttävän kalliita. Onneksi perheestä löytyi yksi kirjoituskone, jolla päästiin alkuun.
Tuo töölöläisen kerrostalon vinttikomerosta ”löytynyt” ikivanha kopiokone edusti meille teinipojille kutkuttavaa mahdollisuutta astua joukkotiedotuksen laveaan maailmaan. Siis tietenkin vain periaatteessa – todellisuudessahan hanke oli vain pientä näpertelyä.
Päätös lehden julkaisemisesta syntyi hyvän aikaa ennen kun kenellekään tuli mieleen miettiä, mikä olisi lehden sisältö. Aloimme vain tehdä lehteä; kukin lehden ”toimittajista” päätyi kirjoittamaan hetken mielijohteiden ohjaamina ”jotakin jostakin”.
Lehden linjaaminen huumorilehdeksi oli oiva sattumus. Se nimittäin mahdollisti ns. savolas-efektin hyödyntämisen: lehdellä ja sen tekijöillä oli täysin vapaat kädet ja kaikki vastuu siirtyi lukijoille.
Lehden nimeksi valikoitui Pahkasika. Sekin oli sattumaa. Sana pahkasika liittyi syksyllä 1974 toteuttamaamme pieneen koulukepposeen. Lehden nimenä Pahkasika siis nauratti meitä sisäpiiriläisiä, mutta muille se ei merkinnyt mitään.
Moinen touhuilu saisi nykyiset media-alan ammattibrändääjät varmaankin vetäisemään cappuccinonsa väärään kurkkuun!
Ensimmäiset numerot
Ensimmäinen Pahkasika ilmestyi toukokuussa 1975. Painos oli vain sata kappaletta. Ykkösnumeron piti olla myös lehden viimeinen numero. Mitään jatkosuunnitelmia ei nimittäin ollut.
Lehti sai yllättäen innostuneen vastaanoton. Pahkasikaa pidettiin hauskana ja sitä haluttiin lisää. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna aikalaisarviot olivat kummallisen myönteisiä. Oikeastihan Pahkasian ensimmäisessä – tai edes ensimmäisissä – numeroissa ei ollut juuri mitään hauskaa.
Teimme Pahkasikoja harvakseen. Vuosina 1975–1978 ilmestyivät numerot 1–6. Ne olivat epämääräisiä monistepinkkoja, jotka oli niitattu nitojalla kasaan.
Painokset kasvoivat jo muutamaan sataan, joten käsikäyttöinen veivikone jäi kakkosnumeron jälkeen pois käytöstä. Lehteä monistettiin ”kuutamourakointina” isojen firmojen monistamoissa. Syntyipä pari numeroa jopa eduskunnan kirjapainossa.
1970-luvun loppupuoliskolla tapahtui Pahkasian jatkon kannalta kaksi merkittävää asiaa.
Suomeen rantautui punkrock ja sen siivellä itse tekemisen aate. Syntyi kymmeniä pieniä omakustannelehtiä. Vaikka Pahkasika ei ollut punk- tai musiikkilehti, löysimme nopeasti oman viiteryhmämme punk-omakustanteiden julkaisijoista.
Samaan aikaan tapahtui tekninen jättiharppaus. Käyttöön tulivat nopeat ja edulliset kopiokoneet. Lehdenteon hinta putosi dramaattisesti. Kellä tahansa auttavasti luku- ja kirjoitustaitoisella oli mahdollisuus saada – ainakin periaatteessa – äänensä kuuluviin.
Pahkasika muutti vuosien 1975–1976 tietämillä opiskelujemme mukana Tampereelle. Pahkasian postiosoite tosin säilyi vielä vuosia Helsingin Sörnäisissä.
Muutto yliopistokaupunkiin oli onnekas sattuma, sillä Tampereen opiskelijaporukoista löytyi nopeasti joukko lahjakkaita kirjoittajia ja piirtäjiä, jotka alkoivat avustaa lehteämme. Vuosikymmenen loppuun tultaessa Pahkasian toimituksen ydinporukka oli pääosin kasassa.
Maan alta R-kioskeihin
Vuonna 1979 ilmestynyt Pahkasika numero seitsemän oli ensimmäinen, joka painettiin ihan oikeassa kirjapainossa.
Sattuma puuttui jälleen peliin. Seiska-Pahkiksen painaneella kirjapainolla oli myös kustannustoimintaa. Kun Pahkasikaa numero kahdeksan oltiin viemässä painoon, kirjapainon ja kustantamon omistaja teki meille tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä.
Tamperelaisesta Lehtijussi oy:stä tuli Pahkasian kustantaja vuonna 1980. Myöhemmin kustantajan nimi vaihtui Fanzine oy:ksi. Sama firma kustansi mm. Soundi-musiikkilehteä.
Tähän asti olimme myyneet Pahkasikaa vain postitse sekä kädestä käteen -periaatteella erilaisissa tapahtumissa. Mutta kesällä 1980 lehti putkahti R-kioskeihin ja markettien lehtihyllyille. Pahkasian suosio ja myyntiluvut yllättivät kaikki.
Vuonna 1981 ilmestynyt Pahkasika numero yhdeksän oli ensimmäinen, jonka formaatti oli tuttu pahvikantinen, 64-sivuinen albumi. Pahkasian konsepti alkoi olla lopullisessa kuosissaan.
Pahkasika karisti undergroundin ja pioneerivaiheen kintereiltään nopeasti. Lehti sai omat toimitilat ja minä ryhdyin kuukausipalkkaiseksi ja päätoimiseksi päätoimittajaksi. Lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti neljä kertaa vuodessa. Avustajille maksettiin ihan oikeita juttupalkkioita.
Pahkasika vakiinnutti asemansa vuosina 1980–1985. Levikki kasvoi, avustajakunta laajeni ja lehdenteko muuttui puuhastelusta ammattimaiseksi työksi.
Pahkasian toimitus polkaisi kasaan uuden laadukkaaseen sarjakuvaan erikoistuneen Tapiiri-lehden. Samaan aikaan aloittelimme käännössarjakuvien sekä kirjojen julkaisua.
Asiat sujuivat siis hyvin. Se ei tietenkään voinut jatkua kauaa.
Oma kustantamo
Keväällä 1985 Soundia, Pahkasikaa, Tapiiria ja tukkua muita julkaisuja kustantava kustantamo ajautui talousvaikeuksiin. Kustantamon lippulaivat Soundi ja Pahkasika tuottivat sievoisesti, mutta tulot eivät riittäneet paisuviin menoihin.
Pahkasian väki veti tilanteesta johtopäätöksensä ja perusti kesällä 1985 oman kustantamon. Pahkasian numero 24 oli ensimmäinen, jonka uusi kustantaja Banana Press oy julkaisi.
1980-luvun loppupuolisko ja 1990-luvun alku olivat Pahkasian kulta-aikaa. Lehden levikki oli parinkymmenen tuhannen tietämillä. Uusia, luovia avustajia liittyi joukkoon. Kustantamo julkaisi myös kirjoja ja Pahkasian vakiosarjakuvahahmojen omia sarjakuva-albumeja.
Onnekkaat sattumukset olivat tähän asti siivittäneet Pahkasian tarinaa. Sitten onni kääntyi dramaattisesti.
1980- ja 1990-luvun vaihteessa minä ja yrittäjätoverini teimme jättimäisen virheen. Kustantamo osti Tampereen Pispalasta oman toimitalon.
Hankinta oli ajoitettu täysin väärin. 1980-luvun kasinotalouden jäljiltä kiinteistöjen hinnat olivat huipussaan. Lisäksi rahoitimme investoinnin muodikkaasti valuuttalainalla.
1990-luvun alussa alkoi lama. Juuri hankitun kiinteistön arvo romahti, ja markan devalvoinnit pitivät huolen, ettei valuuttalaina juurikaan lyhentynyt.
Virheinvestointi rampautti kustantamon ja sitä kautta myös Pahkasian koko vuosikymmeneksi. Lehti myi edelleen hyvin, mutta tulot eivät tahtoneet riittää toiminnan pyörittämiseen ja lainojen maksuun.
Aika vaihtuu – Pahkasika lopettaa
1990-luvun puolivälin jälkeen kävi selväksi, että aika oli vaihtunut. Yhtenäiskulttuuri, josta Pahkasika oli ponnistaneet, oli ohi. Alkuperäinen kohdeyleisömme eli ensimmäinen tv- ja populaarikulttuurin sukupolvi oli jo tukevassa keski-iässä. Moni lehden tärkeä avustaja oli aikuistunut ja mennyt oikeisiin töihin…
Pahkasian kulta-aika oli ohitse.
Pahkasian toimittaminen, kokoaminen, taittaminen, julkaiseminen – oikeastaan ihan kaikki – olivat tuolloin yksin minun harteillani. Lehden lisäksi pyöritin firmaa ja nopeasti kasvavaa sarjakuvakauppaa, kirjoitin lehtijuttuja ja käsikirjoituksia, avustin erilaisia julkaisuja ym. ym.
Normaali työaikani oli koko 1990-luvun 60–70 viikkotyötuntia. Se alkoi olla yhdelle miehelle liikaa.
Kun Pahkasika vuonna 2000 täytti pyöreät 25 vuotta, katsoin, että oli sopiva hetki lopettaa. Lehden 77. ja – niin silloin luulin – viimeinen numero ilmestyi marraskuussa 2000.
Pahkasika oli kohtuullisessa iskussa loppuun saakka. Levikki oli reilusti yli kymmenentuhatta kappaletta. Se on nykyisillä mittapuilla tarkasteltuna tähtitieteellisen suuri luku. Nykyisin harva vastaava julkaisu pääsee edes murto-osaan moisista levikkimääristä.
Hidas toipuminen Pahkasiasta
Vuosituhannen vaihtuessa olin kurkkua myöten täynnä Pahkasikaa. Vuosikausiin en halunnut edes keskustella koko julkaisusta.
Vähitellen Pahkasika-ahdistukseni alkoi hieman helpottaa. WSOY-kirjataloon kuuluva Johnny Kniga -kustantamo sai lopulta puhuttua minut ympäri ja suostuin siihen, että Pahkasian parhaista jutuista julkaistaan kokoomakirja. Ainoa ehtoni oli se, että minun ei tarvitse osallistua millään tavalla hankkeeseen.
Pahkasika-kokoomakirja ilmestyi vuonna 2006. Lopulta näitä tuhteja jättikirjoja ilmestyi peräti viisi kappaletta vuoteen 2010 mennessä.
Kirjasarjan julkaisun aikana angstini oli hälvennyt sen verran, että lupauduin toimittamaan vielä yhden Pahkasian numeron. Peräti 126-sivuiseksi paisunut Pahkis numero 78 ilmestyi alkuvuodesta 2011 Johnny Knigan kustantamana.
Mutta ei tässä vielä kaikki!
Keväällä 2015 sain yllättävän puhelun. Minulle ehdotettiin vielä yhden Pahkasian numeron julkaisemista joukkorahoituksella. Hienoiseksi yllätykseksesi suostuin oitis tuumaan.
Pahkasika numero 79 ilmestyi syksyllä 2015. Mukana oli suuri joukko Pahkasian keskeisiä avustajia. Kustantajana oli Banana Press oy. Joukkorahoitusprojektin hoiti Hankiworks oy.
Eikä tässäkään ollut vielä kaikki!
Joukkorahoituksella julkaistusta Pahkasiasta jäi yli runsaasti julkaisukelpoista materiaalia. Täysin valmiita sarjakuva- ja tekstisivuja on jemmassa yhteensä 30 – eli lähes puolen Pahkasika-albumin verran…