web analytics

Pahkasika n:ro 11

Pahkasika numero 11 on suuri maanpuolustushenkinen teemanumero. Tämä pitää tietenkin ymmärtää sopivan pahkasikamaisesti. Numero 11 olikin ainoa Pahkasian numeroista, josta toimitus meinasi joutua oikeuteen. Asia kuitenkin raukesi ennen käräjäsalia.

Teemanumero ei ollut etukäteen päätetty. Kävi vain niin, että tähän Pahkasika-albumiin kerääntyi iso määrä militaariasioita sivuavia artikkeleita ja sarjakuvia. Aiheinen selvä yksipuolisuus tuli ilmi vasta taittovaiheessa. Juttuja ei enää ruvettu vaihtamaan, vaan välttämättömyydestä tehtiin hyve. Vuosien varrella ilmestyi pari muutakin Pahkasian teemanumeroa, mutta ne olivat etukäteen suunniteltuja projekteja.

Pahkasian 11. numerossa ovat mukana sellaiset herkkupalat kuten STU 40 -panssarivaunun koeajo, Mummola-sarjakuva, varhainen Vanhat herrat -seikkailu ja taatusti ilkivallan kestävät kyltit ja opasteet.

Numeroon 11 tultaessa Pahkis oli löytänyt vakiintuneen ulkoasunsa ja sisältönsä. Pitkien ja lyhyiden juttujen sekä sarjakuvien määrä, muoto ja taitto muuttuivat tästä eteenpäin vain marginaalisesti. Esimerkiksi uusi vakiopalstoja ja -elementtejä lehteen ilmaantui seuraavien parinkymmenen vuoden aikana vain pieni kourallinen. Varhaiskypsä otus siis tuo Pahkasika!

Huomiota kannattaa kiinnittää Pahkis 11:n kannen iloisesti virnuilevaan ydinräjähdyspilveen. Se kohoaa Itä-Euroopan kartalla hyvin läheltä paikkaa, joka tuli kuuluisaksi neljä vuotta Pahkasian tämän numeron ilmestymisen jälkeen. Paikkakunnan nimi on Tšernobyl.

Albumi ilmestyi vuonna 1982.

Pahkasika 11 – sisällysluettelo:

  • Hände hock – rukiveer!
  • STU 40 – varteenotettava vaihtoehto
  • Nuo mainiot miehet lentävissä koneissaan
  • Pahkasian siirtokuvat
  • Pohjalle pääsy vaatii jatkuvaa kamppailua
  • Paska-sarja
  • Suomalaiset pommittivat Pearl Harboria
  • Sotakirjojen valiot
  • Jeesus on tullut takaisin
  • Käytöskoulu
  • Toisen maailmansodan mysteerejä ja mokauksia
  • Sukellusvene U-13:n tarina
  • Doctor Brown
  • Bodaa ruutia tissiin ja reiteen
  • ”Pistimet tanassa – sieraimet auki”
  • Umberto da Vinci – pieni biografia
  • ”Ja mikään ei mennyt ns. putkeen”
  • Taatusti tärveltymättömät kyltit ja opasteet
  • Älä syö sikaa säkissä
  • Joko ruokailukin arvostellaan?
  • Miksi?
  • Motti taistelee elämästään
  • Vihdoinkin kahden
  • Nautin ja kärsin! Kärsin ja nautin!
  • Vanhat herrat luonnonsuojelijoina
  • Ostan oman armeijan
  • Vanhat julkkikset tänään
  • Uusi askel ihmisystävällisempään sodankäyntiin
  • Sokkotestissä Colt Python
  • Jaska Parru
  • Paikallis-Sanomat
  • Mummola
  • Mitä suomalaisia vaivaa kun ei maistu maanpuolustus?
  • Perkeleen kovien miesten postimyynti
  • Kirjoituskilvan pahimmat iskut
  • Lukijain leperryksiä
  • Verneri