web analytics

Pahkasika n:ro 33

Pahkasika 33 on eräs albumisarjan harvinaisimpia numeroita. Pahkasika 33:n painos jäi aikanaan jostakin syystä kirjapainossa vajaaksi, joten se loppui kustantajan varmuusvarastosta hyvin nopeasti. Alkuperäistä, ensimmäisen painoksen albumia on lähes mahdoton löytää, joten Pahkasika-keräilijät ovat odottaneet tämän numeron uutta, remasteroitua painosta ns. kieli vyö alla – vai miten se nyt meni…

Juppimaailma eli kiihkeintä aikaansa 1980-luvun loppuvuosina, joten Pahkasikakin työnsi kärsäntä kerskakulutuksen karsinaan. Albumin sivuilta löytyy laaja artikkelikokonaisuus Luxus News, joka johdattaa äkkinäisetkin aiheeseen. Toisaalta samassa numerossa kurkistetaan elintasojanan toiseen päähän kiistakirjoituksessa, jonka otsikko on raflaavasti Vanhainkotien kiirastuli.

Muita suositeltavia lukunautintoja: Suojelupoliisin arkistot aukenevat, Vuorisaarna tietokonenörteille, Sesongin suosituimmat sairaudet, Opeta lapsesi juomaan ja Kusiukot kuriin.

Albumissa on peräti viisitoista mahtavaa sarjakuvaa. Mukana ovat mm. kestosuosikit Hemmo Pasikiainen, Pahkeinen, Jurpo, Peräsmies, Kolme rumaa Teroa, Pallopäät ja Miihkali.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1988. 64 s

Pahkasika n:ro 33 – sisällysluettelo:

  • Pieleen menneet koulupilat
  • Näin toimii Jussin aivot
  • Miika & Tiera
  • Urbaanimyytillisiä tarinoita
  • Röhnä-Reinon räpellyksiä: Tuoleja kaikille
  • Pahkasian sälää ja roipetta -postimyynti
  • Gallen-Kallelan rappiotaide tuomittava
  • Pahkasian yksilölliset morsekoodit
  • Elintarvikkeet seikkailevat
  • Miihkali
  • Vanhainkotien kiirastuli
  • Kolme rumaa Teroa
  • Luxus news
  • Peräsmies
  • Kyykän ja kumppaneiden salaiset henkilökortit
  • Pallopäät
  • Vuorisaarna tietokoneille
  • Kauden sairaudet
  • Maisterit palaverissa
  • Raatoraitti
  • Opeta lapsesi juomaan
  • Pahkeinen
  • Jussi-sedän kailotusklubi
  • Jurpo
  • Suuri taidelautassarja
  • Kusiukot kuriin!
  • Turkki
  • Tulonsiirrosta ajansiirtoon
  • Aika paskaa
  • Räkä-Ykä
  • Taittele röpöttimestä uudet visiot
  • Toverimme Pivov
  • Seurapelien rakennemuutos
  • Hemmo Paskiainen
  • Lippa suorassa
  • Ruåttalaine seikkailoo
  • Jyrkkä seis mainostulvall
  • Lukijain leperryksiä
  • Pakkopaita

Pahkasika n:ro 32

Pahkasian 32. numero on pullollaan 1980-luvun juttuja. Ne tosin saattavat näyttää nykylukijasta hieman eksoottisilta.

Esimerkiksi:

Albumin avaa artikkeli, joka paljastaa, mitä todella tapahtui 1960-luvulla. (1980-luvulla tämä kiinnosti suunnattomasti – mutta tuskin enää.)
Tässä Pahkiksen numerossa kerrotaan, millaisia versioita Suomi-filmien ohjaajat tekisivät Dallasista. (Nykylukija saattaa tosin kysyä, mikä hitto on Dallas).
Albumissa uhrataan kokonainen sivu uusille turbo-tuotteille. (Sana turbo oli muodikas 1980-luvulla. Mutta ei enää.)
Aikanaan Lutka – eräänlainen hu?morikirja on hulvaton parodia. (Harmi vain, ettei kukaan enää muista parodian kohdetta.)

Mutta niin tai näin – hauskoja juttuja nämä kuitenkin ovat.

Albumissa on 11 sarjakuvaa. Mm. Jurpo, Vanhat herrat, Kolme rumaa Teroa, Hemmo Paskiainen, Pahkeinen jne. jne.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1987. 64 s

Pahkasika n:ro 32 – sisällysluettelo:

  • Opiksi ovelaan maailmaan
  • Mitä todella tapahtui 60-luvulla
  • Sika-Sohlon eläinhoitolan
  • Näyte filmistä Suomen Dallas
  • Nyt seikkailemaan raamatun maailmaan
  • Vauhdikkaat turbo-tuotteet
  • Kolme rumaa Teroa
  • Lutka – eräänlainen h?umorikirja
  • Vanhat herrat
  • Essential Pursuit
  • Yleistapetit joka seinään
  • Raatoraitti
  • Avain nuolenpääkirjoitukseen
  • Pallopäät
  • Freakstyle – tautisin talviurheilu
  • Mato matkamies maan
  • $ijoittajan & keräilijän suuri ABC
  • Röhnä-Reinon räpellyksiä IV: Nakit ja muusi
  • Kotikasvatuksen lahjabasaari
  • Jurpo
  • Käytä molemmat äänestyslippusi!
  • Mustanaamion jäljillä
  • Mitä tehdä napanuoralla?
  • Isäni, siskoni, appeni, kummini
  • Pahkeinen
  • Vina – vapaa-ajan pää-ääliönkannattaja
  • Pyhä pommi
  • Kuoliaaksinaurattajan viimeinen keikka
  • Sormenjälkien peruskuvasto
  • Hemmo Paskiainen
  • Hallinnasta riistäytyvän rakennemuutoksen kauhuelokuvia
  • Päitä hattuun, pojat!
  • Lukijain leperryksiä

Pahkasika n:ro 31

Tämän historiallisen Pahkasian numeron avaa riipaiseva tilitys siitä, miksi Pahkasian päätoimittaja tunki Saksan-laivalla koko matkakassansa kravattiinsa.

Pahkasika 31 on suuri autoilunumero. Lärpäkkeessä on yhdeksän autoaiheista artikkelia. Mm. Pahkasian autokoulukysymykset, TM testaa: sauna-Lada, liftareiden vaarallisuusluokitus ja liikenneturvan “valistus”julistesarja.

Pahkasika kantaa huolta vandaalien työturvallisuudesta, esittelee yksinkertaistettuja palapelejä eri väestöryhmille ja lanseeraa käytännön proteesipiloja invalideille.

15 sivun sarjakuvakattaus! Mm. Miihkali, Jurpo, Peräsmies, Pallopäät ja Hemmo Paskiainen.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1987. 64 s

Pahkasika n:ro 31 – sisällysluettelo:

  • Kravatti – suuri lahja ihmiskunnalle
  • Liikennehäiriköille luu kurkkuun
  • Pahkasian autokoulukysymykset
  • Lada nyt kuumassa löylytyksessä
  • Suomen perusmaantiekartta
  • Tappajan tunnustarrat kaatoryhmittäin
  • Kansio ja Erpo taas tiellästi
  • Selvää jälkeä liftareista
  • Huolto-opaso
  • Kätsyt kikat kaaharille
  • Kari & co: Tonni
  • Ilahduta isä ikipäiviksi
  • Mitä saksalaiset polttivat Lapissa
  • Röhnä-Reinon räpellyksiä III osa
  • Elettiinpä ennenkin
  • Perästä kuuluu, Peräsmies
  • Englanninkieltä räätiköille
  • Yksinkertaistettuja puzzleja eri väestöryhmillei
  • Lapselliset koulutarratn
  • Juoppo tuli taloon
  • Pallopäät
  • Kailotusklubi
  • Urbaani survivalpuukko
  • Poikaystävää havittelevan suuri ABC-opas
  • VaihtoleukanauhaKoskela
  • Raatoraitti
  • Valmiuksia tosielämään
  • Jurpo
  • Purista pila proteesista
  • Pitäkää vaari eläinpoloisista
  • Hemmo Paskiainen
  • Työturva-apua hautuumaiden häpäisijöille
  • Kuolinilmoitukset
  • Metsällä
  • Näin menestyt soveltuvuustesteissä
  • Miihkali ja kamera
  • Historiallinen juhlavuosivisailu
  • Rantojen miesten pieni alkoholijuomaopas
  • Neljäntuulenkotsa tiukalla
  • Lukijain leperryksiä

Pahkasika n:ro 30

Pahkasika-albumin kannessa on upea kuva Esther Williamsista. Alle 50-vuotiaille kerrottakoon, että mimmi on se Hollywood-näyttelijä, joka aina sukelteli merenneitona 1940- ja 1950-luvun vesimusikaaleissa.

Muita Pahkasian tässä numerossa käsiteltyjä asioita, esineitä tai käsitteitä, joita EU-aikana syntyneet eivät välttämättä tunnista: kirjoituskone, vesisänky, maatalousnäyttely, tietosanakirja, Laika, ulosteiden heitto teatteriesityksessä, Lada, Sisu, Saab, Taika-Jim ja huutolaispoika. Sitä vastoin Pahkasian tässä numerossa ei ole sanaakaan influencereista, blokkaajista, tubettajista tai muista sopottajista.

Pikaopas kesäfestivaalien maailmaan: tarjolla on aimo setti ilmaisia, lehdestä irti leikattavia festarivarusteita (mm. yleispätevä vip-kortti, ”aitoja” artistien nimmareita, pressikortti ym.).

Käytännön piloja -sarja on edennyt jo hautajaisiin asti. Kulttuuriartikkelissa tutustutaan suomalaisen klassikkokirjallisuuden sensuroituihin pissakohtauksiin.

Tiedätkö mikä on Toyota Vinetto tai Ford Carillo? Ne ovat kovien autouunojen menokärryjä!

Pahkasika opastaa inhimillisten eritteiden hyötykäytössä ja esittelee pankkikorttien uusia lisävarusteita.

Sarjakuvaosastossa löytyvät mm. Pahkeinen, Jurpo, Pallopäät, Kolme rumaa Teroa, Miihkali, Vanhat herrat, Hemmo Paskiainen… Yhteensä 19 sivua pahkahulluja sarjiksia!

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1987. 64 s

Pahkasika n:ro 30 – sisällysluettelo:

  • Mies, joka osasi kaiken
  • Kesätylsästä luxusmuistoja
  • Festivaalipaketti
  • Käytännön piloja hautajaisissa
  • Ryhmä å, ä, ö: Hamlet
  • Salatut pissakohtaukset
  • Uusia eläinsatuja
  • Avaruuskoiran paluu
  • Katolisen kirkon pyhäinjäännökset uusittu tyystin
  • Kirjoituskoneita eri väestöryhmille
  • Miihkali ja kotidraama
  • Kuningas Odysseuksen munakokkeli
  • Tosi rankkojen miesten menokärryt
  • Röhnä-Reinon räpellyksiä II: musiikin maailma
  • Inhimilliset eritteet hyötykäytössä
  • Vanhat herrat
  • Uutta potkua pankkikorttiin
  • Hemmo Paskiainen
  • Don quijottaa
  • Pahkeinen
  • Poliisipaketti pesueille
  • Pallopäät
  • Vesisänky tuo uutta virikeympäristöä
  • Kolme rumaa Teroa
  • Kyykkä ja maatalousnäyttelyn salaisuus
  • Jurpo
  • Heinähattu heilimöi
  • Lukijain leperryksiä
  • How to make it

Pahkasika n:ro 29

Luppoajan vetelehtiminen saattaa joskus poikia yllättäviäkin saavutuksia. Vuonna 1987 Pahkasian toimitukseen oli saatu biljardi (ei tosin mikään opiskelija-asunnon kokoista normibiljardia, vaan vaatimaton minikokoinen versio).

Muutamana talvisena päivänä biljardipeliä nakuttelivat ihan kilpamielessä Pahkasian päätoimittaja, kustantamon toimitusjohtaja ja lehden päivystävä graafikko. Ensimmäisenä pelistä putosi päätoimittaja.

Muiden jatkaessa kahdestaan kilpaa toimituksen mestaruudesta päätoimittaja siirtyi pettyneenä työpöytänsä taakse. Aikaa tappaakseen – ja revanssikierrosta odotellessaan – hän hän päätti nakutella jonkinlaisen tekstinpätkän seuraavaan Pahkasian numeroon.

Syntyi eräs legendaarisimmista Pahkis-jutuista – Nykysuomen sanakirjan uusi versio. Tämä monasti siteerattu artikkeli kertoo mm. puhekielen uusista välimerkeistä.

Esimerkiksi puhekielessä ”tota” ja ”niinku” vastaavat pikkua. ”Tieksä” pistettä ja ”saatana” huutomerkkiä. ”Vittu” on puhekielen käyttökelpoisin ilmaisu – se vastaa ihan mitä välimerkkiä tahansa.

Matkailuväkeä kiinnostaa varmasti artikkeli Lähde vaihtojuopoksi vehreään Irlantiin. Sukututkimusjutussa tutustutaan sukupuihin ja uusiin sukuvaakunoihin. Kirjallisuusklassikoihin perehtyneitä kiinnostanee Kalevan salatut juopotteluihin ja sukupuolihurjasteluihin sijoittuvat säkkeet.

Vakituisista sarjakuvahamoista ovat mukana Pallopäät, Miihkali, Jurpo, Kolme rumaa Teroa, Pahkeinen, Hemmo Paskiainen ja Vanhat herrat.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1987. 64 s

Pahkasika n:ro 29 – sisällysluettelo:

  • Top secret
  • Nykysuomen sanakirja
  • Taruolentojen alennustila
  • Rape ja Viljo
  • Keskeisin kiinan kielestä
  • Tasa-arvolain mukaisia pikkuilmoituksia n
  • Lähde vaihtojuopoksi vehreään Irlantiin!
  • Pallopäät
  • Turvallisuustoimintaa
  • Miihkali
  • Jussi-sedän kailotusklubi
  • Nyt sukua tutkimaan!
  • Sukuvaakunat Mänttäri
  • Jurpo
  • Suvaitsevaisuutta mutanttileluista
  • Hirvittävä katastrofi
  • Röhnä-Reinon räpellyksiä I osa
  • Kolme rumaa Teroa
  • Pahkasika-news
  • Pahkeinen
  • Lumisokeita ja sadekuuroja
  • Pikakurssi eläinkansan käsittelyyn
  • Ähellysvinkki
  • Rooma-ilmiö
  • Joe Wiener – lihaksikkaaseen huomiseen!
  • Hemmo Paskiainen
  • Kalevalan jollotukset törkeitä väärennöksiäi
  • Ellola
  • Pipo tiukallaa
  • Vanhat herratä
  • Lukijain leperryksiä
  • Ratkihauska kansallispukuvisailu

Pahkasika n:ro 28

Huumorialbumin avaa mahtava kouluaiheinen paketti. Tiukka lataus kouluasiaa: Tutustumme mm. uusimpiin lunttaustapoihin, koulujen salattuihin biologian kokoelmiin, uudelleen kirjoitettuihin historiankirjoihin sekä ongelmaoppilaiden uudelleen ohjelmointiin.

Vakiosarjakuvien kattaus on lavea: Pahkeinen, Pallopäät, Miihkali, Vanhat herrat, Hemmo Paskiainen ja Jurpo.

Urheilumuseon vintiltä löytyy Pekka Tiilikaisen äänensärkijä. Kirkko käynnistää läpeensä markkinahenkisen jäsenhankinnan. Opimme, miten hyödyntää jälkiteollisen ajan uusia luonnonantimia (ns. jokamiehen oikeus saa uutta sisältöä).

Pahkasian taulapäätoimittajat ujuttautuvat mukaan Suomen kommunistisen puolueen laivamatkalle Suomenlahdelle. Tuloksena on neljän sivun läkähdyttävä matkakertomus vallankumousristeilystä.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1986. 64 s.

Pahkasika n:ro 28 – sisällysluettelo:

  • Tee pelle itsestäsi
  • Olen urealla useasti
  • Biologian uudet kokoelmat
  • Koulumaailma
  • Pahkeinen
  • Peruskoulun uusi historiankirjoitus
  • Valkolakki vähällä vaivallao
  • Ongelmalapsia ei ole
  • Jörgen
  • Kirkon uusi kampanja
  • Urheilumuseon vintiltä
  • Pallopäät
  • Hyllyt täyteen -kirjakerho
  • Miihkali ja painajainen
  • Kailotusklubi
  • Uskomatonta ja vielä muka totta
  • Teletekniikka kehittyy
  • Kartooni
  • Luonnonantimet talteen
  • Vanhat herrat
  • Karhut – nuo metsiemme pörröiset pikku-ukot
  • Porkkapina
  • Rakennamme puusta
  • Caesarin pitkä pohdinta
  • Hemmo Paskiainen
  • Viidennen kolonnan vanavedessä
  • Jurpo
  • Pahkasika-news
  • Bemari Kari
  • Swapo-sarjan uutuudet

Pahkasika n:ro 27

Vuoteen 1986 mennessä Pahkasika oli vakiinnuttanut asemansa. Paljon nuorta, lupaavaa tekijäkaartia oli astunut lehdentekijöiden riveihin. Varsinkin sarjakuvantekijöitä oli liittynyt avustajakuntaan ilahduttavan paljon.

Sarjakuvapiirtäjien runsas määrä aiheutti toimitukselle kuitenkin mielenkiintoisen “ongelman”. Upeaa, julkaisukelpoista sarjakuvamateriaalia alkoi kasaantua toimituksen hyllyille. Kaikki  tarjokkaat eivät yksinkertaisesti mahtuneet mukaan – sarjakuvajono alkoi kasvaa.

Ratkaisu oli luonnollinen. Toimitus päätti tehdä  27. Pahkasiasta suuren sarjakuvanumeron.

Sarjakuvien ylitarjonta oli 1980-luvun lopussa kuitenkin krooninen. Runsaudenpulaa helpottamaan päätettiin perustaa Pahkasian uusi sarjakuvalehti. Sen nimi oli – luonnollisesti – Potsi.

Lehti oli tarkoitettu väliaikaiseksi julkaisuksi – eräänlaiseksi sarjakuvien ”varaventtiiliksi” – joten sille ei rakennettu erillistä myyntiorganisaatiota. Potsia sai vain tilaamalla suoraan Pahkasian kustantajalta. Potsia julkaistiin kaikkiaan kolme numeroa.

Mutta nyt eksyimme sivupolulle… Palatkaamme takaisin Pahkasikaan numero 27!

Pahkasian numero 27 on pullollaan Pahkiksen parhaita sarjakuvia. Mukana ovat kaikki vakiohahmot ja leegio uusia tuttavuuksia.

Miihkali on ehättänyt jo kouluikään. Vanhat herrat kokeilevat jotakin uutta – nimittäin työntekoa. Tässä numerossa he ovat yksityisetsiviä. Peräsmies perehtyy urheiluun. Pahkeinen, Pallopäät ja Hemmo Paskiainen satsaavat täysillä.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1986. 48 s.

Pahkasika n:ro 27 – sisällysluettelo:

  • Suihkulähde
  • Vanhat herrat: Pikkujättiläisliiga
  • Humoristi
  • Miihkali opintiellä
  • Pallopäät
  • Konsultti Rotkala baarissa
  • Peräsmies
  • Kaukana normaalista
  • Hemmo Paskiainen
  • Pahkeinen
  • Ronkaisen merkkipäivä
  • Unohdettu Inkeri
  • Jurpon
  • Elämäntehtävänä käytännön pila!o
  • Hurttia huumoria
  • Elsa Bergin vieras ym.n
  • Grygory
  • Iso paha trendi
  • Pahkeinen

Pahkasika n:ro 26

Pahkasian tässä numerossa paljastetaan, miten huumorilehti valitsee materiaalinsa ja miten se työstetään julkaisukuntoon.

Kerromme myös, mitä tehdä kesäkissalle syksyn tullen. Haluatko tietää, miten seniorikansalainenkin voi hypätä mukaan uuteen teknologiaan (Pahkasika kertoi sen siis JO VUONNA 1986!)?

Pahkasiaan 26. numeron ehkäpä tunnetuin artikkeli käsitteli vesilläliikkujien turvallisuutta. Otsikon ”Älä huku” alla kerrotaan mm. miten välttyä siltä kaikkein noloimmalta hukkumiskuolemalta eli sepalus auki manan majoile seilaamiselta.

Sarjakuvaosastossa ovat mukana vakiohahmot Miihkali, Hemmo Paskiainen, Pallopäät, Vanhat herrat, Jurpo ja Pahkeinen, joka saa tällä kertaa uuden seuralaiset – legendaarisen koiran, jonka nimi on Holopainen. Lisäksi albumissa on seitsemään muuta, huimaa sarjakuvaa.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1986. 64 s.

Pahkasika n:ro 26 – sisällysluettelo:

  • Tankkaa unionilla
  • Miihkali ja mummo
  • Hyppää mukaan uuteen teknologiaan
  • Vuokralle
  • Teksti ja kuvat ari pirttisalo
  • Editoriaalisen materiaalin vips-käsittely
  • Labili
  • Kumpujen yöstä
  • Raamatturysäys ryhmittymille
  • Alli
  • Käsialojen kertomaa ii
  • Elämää pienemmät elokuvat
  • Pallopäät
  • Älä huku!
  • Hemmo Paskiainen
  • Jussi-sedän kailotusklubi
  • Vanhat herrat
  • Niksejä nikkareille
  • 3000 ekr.
  • Ohjaajasodassa lyödään myös vierasta sikaa
  • T:ri Palsta
  • Älä jätä kesäkissaa heitteille!
  • Pahkasian käytännön autokoulu
  • Jurpo
  • Kyytiä raitarätille!
  • Pahkeinen
  • Pahkasika-news
  • Feature-sivu
  • Suomi – vankileirien saaristo!
  • Lapsi ymmärtää vammaista
  • Espanjan pieni matkasanasto
  • Patenttitoimiston pöntöstä
  • Lukijain leperryksiä
  • Kultalöytö Lemmenjoella

Pahkasika n:ro 25

Pahkasian 25. numero on saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Pahkasian tässä numerossa on viiden sivun verta, hikeä ja oluthuuruja tihkuva matkakertomus Lahteen – 1980-luvun vaarallisimpaan kaupunkiin Suomessa. Matkueeseen kuuluu Pahkasian toimittajaksikon lisäksi musiikkilehti Soundin tähtireportteri. Tässä reissussa ei käy hyvin…

Numeron sarjakuvatarjonta on kattava. Pahkasian suursuosikkeihin kuuluva Hemmo Paskiainen aloittelee kyseenalaisia seikkailujaan. Peräsmies, Jurpo, Miihkali, Matti ja Maija, Pallopäät, Pahkeinen jne.

Pahkasika 24 paljastaa maakuntien kyseenalaiset perinneherkut ja kanaleirien kammottavat olouhteet sekä kertoo, miten selvitä bensa-asemien ruuhkissa.

Kaupallinen osasto on vankka: Tarjolla on mm. lahjaesineitä taikauskoisille ja Pahkasien Köyhien radio -huumorikasetteja (näillä on enää vain lähinnä kuriositeettiarvoa, sillä kasetit on myyty loppuun jo vuosikymmenet sitten).

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1986. 64 s.

Pahkasika n:ro 25 – sisällysluettelo:

  • Hyvästä tuurista rangaistaan
  • Miihkali ja mutiainen
  • Uudelleenkäyttöaseet
  • Vanhat valokuvat uusiksi
  • Jussi-sedän kailotusklubi
  • Biodynaaminen Peräsmies
  • Maakunnan perinneruuat
  • Auta kehitysmaan lasta!
  • Päättömyyksiä
  • Kanaleirien kammottavat olosuhteet
  • Matti ja Maija ja kadonneen bitin arvoitus
  • Maatilasta matkailuansa
  • Pallopääta
  • Jean Dupond 1848–
  • Lahtelaista, totta kai!
  • Jurpo
  • Ruuhkat pois bensa-asemilta
  • Hemmo Paskiainen
  • Ikälisää junioreillei
  • Urpo Ruuna
  • Aapiskukko muni keikkansa!
  • Eräänä ehtoona Putaan kirkossa
  • Pahkeinen
  • Pahkasika-news
  • Heavy-mummot
  • Lahjaesineitä taikauskoisille
  • Lukijain leperryksiä
  • Tarmo

Pahkasika n:ro 24

Pahkasian 24. numero on saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Numeron 23 jälkeen Pahkasika vaihtoi kustantajaa. Lehden tekijät perustivat oman kustantamon Banana Press Oy:n vuonna 1985. Numerosta 24 eteenpäin kaikki Pahkasiat – numeroa 78 lukuunottamatta – on kustantanut Banana Press Oy.

Sen 78. Pahkasian numeron kustansi WSOY-puljaan kuuluva Johny Kniga -kustantamo vuonna 2012. Mutta siitä tarkemmin kunhan olemme ensin julkaiseet puolensataa Pahkiksen remasteroitua numeroa lisää…

Albumin avaa komea Suomi-Eesti-ystävyyspaketti. Peräti kymmenen sivua eteläisen veljeskansamme kuulumisia. Nykypäivän lukijan pitää muistaa, että 1980-luvun puolivälissä – jolloin tämä Pahkis-albumi ilmestyi – nykyinen Venäjä kuului vielä Viroon.

Vanhat herrat ovat autokauppiaita, Matti ja Maija ovat aikalukon vankeina ja aikoinaan suosittu tv-sarja Ritari Ässä taipuu suomalaiseen sielunmaisemaan otsikolla Tappajaladan paluu. Jurpo, Pahkeinen, Pallopäät ja Sikalan sisarukset.

Lue Pahkasian syväluotausartikkeleista, miten paeta Perliinin muurin yli, kuinka historia on pötyä ja pelaa Afganistanin tähti -seurapeliä.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1985. 64 s.

Pahkasika n:ro 24 – sisällysluettelo:

  • Älyllinen hätkäytys
  • Kulttuuriministeriön tiedonanto
  • Ryönälä kaubakatalooki
  • Hubiks ja hööduks
  • Afganistanin tähti
  • Elostele eestissä!
  • Itätuulen viesti
  • Patsaat ja memoriaalit
  • Laitonta kamaa
  • Vanhojen herrojen autokauppa
  • Postimerkkejä
  • Matti ja maija aikalukon vankeina
  • Poikkeavien urheilukisat!
  • Koilotusklubi
  • Uutta tenavaikäisille
  • Tappajaladan paluu
  • Neron leimaus roomassa
  • Jurpo
  • Eteläafrikkalaishuumoria
  • Rimmaa riimit rasistille
  • Tohtori reinhold päivystää
  • Vesihiihtokoulu
  • Pallopäät
  • Historia on pötyä
  • Perliini
  • Pahkeinen
  • Käsialojen kertomaa
  • Pahkasika-news
  • Konsultti rotkala seikkailee
  • Kesätaudit
  • Heureka!
  • Mihinkäs minä…
  • Lukijain leperryksiä
  • Sikalan sisarukset

Pahkasika n:ro 23

Pahkasian julkaisemisessa on kolme kautta. Vuosina 1975–1979 Pahkasika ilmestyi omakustanteena. Vuonna 1980 se siirtyi ihan oikean kustantajan leippiin. Tamperelainen kustantamo Lehtijussi oy ja sen seuraaja Fanzine oy julkaisi Pahkasian numerot 8–22.

Kesällä 1985 kävi ilmi, että kustantamo oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt käsillä oleva Pahkasian 23. numero oli viimeinen tämän kustantajan julkaisema Pahkis. Seuraavasta – eli 23. numerosta – alkean Pahkasikaa julkaisi lehden toimituksen perustama Banana Press oy.

Pahkasian 23. numero on saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Pahkasian tässä numerossa on Miihkali-sarjakuva, jossa tämä Pahkasian suosikki-ipana oppii perusasiat – eli opettavainen tarina kukista ja mehiläisistä. Miihkali on 1980-luvun sukupolven kollektiiviseen muistiin kuuluva sarjis.

Muita Pahkasian 23. tulemisen yhteydessä maan päälle ilmaantuneita Pahkiksen vakiosarjakuvia ovat Pahkeinen, Palopäät, Vanhat herrat, Jurpo sekä Matti ja Maija.

Lukutaitoisille (siis yli 280 merkin kertalukaisuun pystyville) Pahkasika esittelee mainioissa artikkeleissaan mm. villin lännen pahamaineisimman rosvokoplan – Clintonin jengin, porukan, jonka ura ei todellakaan johtanut rikosmaailman huipulle. Poliisi neuvoo lähestymään kanssaihmisiä “oikein”, tutustu myös uusiin liikennemerkkeihin sekä kuuman kesän 1985 kankkuslookiin. Osallistu myös suureen radiokeskusteluun.

Saat nämä hupipläjäykset ja paljon muuta jännää järjestettynä siistiin 64 sivun pakettiin. Huom: Bonuksena mukana myös sivunumerot!

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1985. 64 s.

Pahkasika n:ro 23 – sisällysluettelo:

Vanhan kaapin arvoitus
Clintonin jengi
Pahkasetelit
Osvald
Poliisi neuvoo sinua
Uudet liikennemerkit
Vanhat herrat ja rautahampaat
Miihkali oppii perusasiat
Onnellinen ennätystenmurskaaja
Mainosmies syö teillä
Suuri paikallisradiokeskustelu
Lasten toivekonsertti
Matti ja Maija ja aavetalon arvoitus
Mongoliteoriat frenologian valossa
Jurpo
Onko pop kornia?
Teräsinva
Helpota elämääsi
Eräänä päivänä puistossa
Vainajien kosto
Kankkuslook!
Lyijykynä-teroitin-yhdistelmä
Pallopäät
Pahkasika-news
Pahkeinen
Raivo Ruusu
Ei ruokaa bussiin
Sarjakuvaruutu
Yves Frisson
Huumepoliisi seikkailee
Lukijain leperryksiä
Pahkasian taittelutehtävä
Takakansi

Pahkasika n:ro 22

Pahkasian 22. numeron ilmestyminen vuonna 1985 merkitsi suurta epävarmuuden aikaa. Lehden sisällössä se ei näkynyt, mutta toimitus eli kasvavan epätietoisuuden vallassa. Vaistosimme, että eräs aikakausi oli päättymässä.

Pahkasian ensimmäinen kausi oli vuodet 1975–1979. Se oli undergroundin, aloittelun, kokeilun ja pioneerihengen aikaa. Vuonna 1980 Pahkasika siirtyi oikealle kustantajalle ja lehden toiminta vakiintui. Kesällä 1985 tuo tie oli kuljettu loppuun.

Mutta mitä sitten tapahtui? Se selviää seuraavan Pahkasian (n:ro 23) esittelyssä…

Pahkasian 22. numero on nyt saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Albumin avaa laaja katsaus Kansa taist… eikun Kansa luisteli – sivarit kertovat -lehteen. Sen jälkeen hätyytämme mummoja, hävitämme epäsuosioon joutuneita sukulaisia perhealbumista ja tutustumme uusiin olutpullon etiketteihin. Opettele myös kädestä ennustamista, tutustu myttyyn menneiden itsemurhien historiaan ja uusiin virsikirjan sanoituksiin.

Sarjakuvapuolella seikkailevat vanha tutut Pahkeinen, Pallopäät ja Peräsmies. Herkkupalana Lassie pelastaa lippukunnan -sarjis.

Saat nämä hupipläjäykset ja paljon muuta jännää järjestyttänä siistiin 64 sivun pakettiin. Huom: Bonuksena mukana myös sivunumerot!

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1985. 64 s.

Pahkasika n:ro 22 – sisällysluettelo:

    Kaulaliinoja, homoja, salakapakoita…
    Kansa luisteli
    Kesäleikkejä
    Matti ja maija, pirullinen suunnitelma
    Volgan blues
    Näin mummoa hätyytetään
    Aikuinen mies
    Epäsuosittu häviää kuvasta
    Peräsmies ja keskuspuiston raiskaaja
    Salaiset virsiesitykset
    Pääsy asiattomilta kielletty
    Kaljakapteenit kunniaan
    Myttyyn menneiden itsemurhien historia
    Vanhat herrat maailmalla
    Mielikuvitusolento
    Pallopäät
    Avokakin niksiharava
    Tuohus – suomalaisia kuvia
    Uusi keskusta helsingillei
    Pistinharjoitus
    Pahkeinen
    Masennusta ja apatiaa II
    Tyttötertsetti kirgiisien aroilta
    Riisuuntuminen
    Vanhukset
    Reima
    Kädestä ennustamisen opas
    Lääkärin vihjeitä
    Pahkasika news
    Lassie pelastaa lippukunnan
    Lukijain leperryksiä
    Takakansi