web analytics

Pahkasika nro 70

Koska nyt ollaan korkeakirjallisuutta esittelevällä sivustolla, lienee paikallaan aloittaa kertomalla, että 1800-luvun lopun suosituin seuraleikki kirjallisuuspiirissä oli Aleksis Kivi, paperi ja sakset. Näin osasi kertoa vuonna 1997 ilmestynyt Pahkasian numero 70.

Tästä sokkialoituksesta toivuttuamme voimme todeta, että ko. lehtirievun pääjuttuna on peräti kuuden sivun Vanhat herrat -sarjakuvapaketti otsikolla ”I vitelloni – eli Vanhat herrat vetelehtijöinä”. Tilanne on suoraan sanottuna älyllisesti hieman ristiriitainen. Miten vetelehtijöinä tunnetut Vanhat herrat voivat esittää – vetelehtijöitä?!

1990-luvun lopun suosikkilelu oli tamagotchi. Sehän oli pieni elektroniikkalärpäke, joka oli mukamas lemmikkikoira tms. Tamagotchin omistajan piti ruokkia, huoltaa ja paapoa tätä virtuaalilemmikkiä, jotta se pysyi hengissä. Kenellekään ei liene yllätys, että Pahkasian versio aiheesta oli virtuaalijuoppo.

Yhteiskuntavastuuta Pahkasian 70. numero kantoi mm. artikkeleilla ”Tehokkaat lääkkeet ilkivaltaa vastaan”, ”Uudet välimerkit selventävät tekstiä”, ”Opi poliittinen korrektius” ja ”Fingelska – ulkosuomalainen kieliperinne”.

Sarjakuvia tässä Pahkassa on yhteensä 14. Mukana ovat – totta kai! – vakiosetit Pahkeinen, Vanhat herrat, Paskiaiset, Sellerit, Jurpo, Peräsmies ja Miihkali.

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1997. 64 s.

  • Tätä mieltä lehtirievustanne
  • Kaveria ei jätetä – vaikka syvän märkänis
  • Vanhat herrat vetelehtijöinä
  • Pahkasian uudet tamagotchi-lelut
  • Pahkeinen
  • Polkupyörävaras
  • Pasi Paskahousun seikkailut: Pasi rietastelee
  • Suomalaisten urheilutapahtumien tähtihetkiä
  • Sinustakin tulee lekuri aivan vilauksessa
  • Uutta kannettavien alalta
  • Pilakuvatuksia
  • Perämiehen lipputanko
  • Pahkasika-News
  • Kiusanhenki
  • Uudet välimerkit selventävät tekstiä
  • Armas Paskiainen: Kovaa pornoa
  • Tehokkaat lääkkeet ilkivaltaa vastaan
  • Kansainvälisten keksintömessujen satoa
  • Miihkali ja päivänavaus
  • Fingelska – ulkosuomalaista kieliperinnettä
  • Nyt aletaan ryhtymään
  • Pekkos Bill
  • Lukijain leperryksiä
  • Kurkistuksia
  • Jurpo
  • Opi poliittinen korrektius
  • Joutavia
  • Eetu Varvas paljastaa! Salaliitot ja -juonet
  • Tätä ei näytetty urheiluruudussa
  • Liikenneturva paranee
  • Tuoretta selleriä
  • Sulkeutuneet avohoitoon
  • Me muut