Pahkasika numeron 12 sivuilla ovat koolla jo lähes kaikki Pahkasian keskeisimmät kirjoittajat ja piirtäjät. Kiirehtipä lehden päätoimittaja heti tuoreeltaan julistamaan numeron siihen astisista parhaaksi.Pahkasian 12. numerossa alkoi huippusuosittu käytännön piloja -sarja. Ensimmäisenä ovat käsittelyssä käytännön pilat liikenteessä. Vanhat herrat ovat taistelulentäjiä vanhojen Korkkareiden henkessä. Hiljennymme myös ikuisuuskysymyksen äärellä: onko luontoon menemistä? Tässä numerossa on myös ensimmäinen Pahkasika-News -palsta.
Albumin kannessa on 1930-luvun henkeen sovitettu muotokuva Lea Liidosta. Sisäsivulla on aukeaman juttu nuoren neitokaisen viimeisestä lennosta. Tämä artikkeli oli ensimmäinen – ja ilmeisesti ainoa – kerta, jolloin Pahkasika julkaisi jutun, jonka tarkoitus oli olla surullinen.
Artikkelin innoittajana oli amerikkalaisessa Dick Tracy -sarjakuvassa (alk. 1931) vuonna 1964 julkaistu jatkokertomus Lita Flitestä (suom. Lea Liito), jossa dekkari ratkoo jäälohkareen sisältä löytyneen naislentäjän kohtaloa. Tracy-sarjakuva puolestaan on saanut vaikutteita lentäjä Amelia Earhartin katoamisesta vuonna 1937.
Albumi ilmestyi vuonna 1982.
Pahkasika 12 – sisällysluettelo:
- Pahkasian pienoisparlamentti
- Rintaliiveillä taantumusta päähän
- Avuttomat
- Kananmuna-attentaatti Reagania vastaan
- Koskenkorvan kivennäisvesi
- Pahkasian joulumaa
- On tullut aika
- Jälleen uusi lastentarha
- Kustannusliike Syyskuu
- Huolla itse rannekellosi
- Tuntemattoman saaren salaisuus
- Vanhat herrat taistelulentäjinä
- Vuoden flegmaatikko
- Mitä tuoksusi kertoo?
- Käytännön piloja liikenteessä
- Kasvien ja eläinten risteytys
- Pahkasian panoptikon
- Sukellusvene Saimaalla!
- Luokitellut ilmoitukset
- Pelkuri!
- Luonto – Onko sinne menemistä?
- Pahkasika-News
- Mänttilä
- Hanki Lokomovits
- Minä mitätön mies johtajana
- Varaanitalo
- Piskit pylväillä
- Urheilun pääasia
- Rötös-Sanomat
- Aikuiskasvatus
- Väkivalta- ja päihdeongelma
- Pahkamyntiluettelo
- Lea Liito
- Lukijain leperryksiä
- Ruska tulee!