Pahkasian tässä numerossa saamme harvinaisen tilaisuuden kurkistaan lehden toimituksen artitodellisuuteen. Päätoimittaja avautuu pääkirjoituksessaan Pahkasikaa koko sen ilmestymisajan vaivanneesta ongelmasta. Lehden toimittajat ja avustajat tuppasivat olemaan jatkuvasti myöhässä juttujensa kanssa.
Päätoimittaja luuli keksineensä nerokkaan ratkaisun ongelmaan. Hän yksinkertaisesti valehteli deadlinen ajankohdan olevan kaksi viikkoa todellista aikaisemmin. Jekku toimi aikansa, mutta sitten Pahkasian toimituksen vanha konkari paljasti bluffin erityistaidollaan. Hän nimittäin osasi HAISTAA deadlinen oikean ajankohdan.
Pahkasian 60. numerossa on laaja katsaus politiikkaan. Mukana on peräti 13 sivun politiikkapaketti, jonka avaa ”Kumileimasin – kansanedustajien ammattilehti”.
Vuosi 1994 ja 1995 olivat kummallista aikaa. Pahkasiassa ilmeistyi jatkuvalla syötöllä artikkeleita, joiden aiheena oli viivakoodit. Huumorijuttujen laadinta peräkkäisten, eripaksuisten viivanpätkien muodostamista EAN-koodeista on vähän sama kuin tekisi tikusta asiaa. Paitsi, että tikut vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmalta aiheelta.
Vuosi 1994 on vielä laman synkintä aikaa. Armas Paskiainen päättääkin ryöstää pankin. Suunnitelma toimii hyvin, kunnes hän eksyy roskapankkiin.
Oletko koskaan ihmetellyt, miksi autojen takaluukkuun on tehtaalla niitattu kiinni erilaisia kirjanyhdistelmiä ja numeroita? Niiden tarkoitushan on tietenkin nostaa auton hintaa. Jokainen GT- tai Deluxe-merkki ostaa kärryn hintaa jopa useammalla tonnilla. Lue Pahkasiasta, mitä kustantaa pirssi, jonka peräpeilissä lukee Rutinoff SUPER XL 2.0 injection KATALYSATOR ABS AIRBAG Multa valve.
Viisitoista sarjakuvaa. Vakio-ohjelmistosta ovat mukana Vanhat herrat, Jurpo, Mauri ja Mustis, Selleriä ja Hemmo Paskiainen.
Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1994. 64 s.
- Miten viisi direktiiviä saa mahtumaan kuplavolkkariin?
- Vanhat herrat kaupunkisisseinä
- Auton hinnanmuodostus .
- Kirjaimellisesti luettuna
- Rahaa kuin roskaa, pankkiiri Paskiainen
- Herkuttele kortsuilla
- Kurkistuksia.
- Parhaat tatuoinnit
- Uudet joulumerkit
- Vähäpilakuvatuksia
- Joulukalenteri
- Tenavatähdet
- Vaimomaailma
- EAN-koodi pakollinen vuonna 2000
- Tärkeiden suomalaisten viivakoodeja
- Jurpo
- Tapahtuipa kerran
- Lukijain leperryksiä
- Kumileimasin
- Mainiot ministerit
- Arkadiala
- Direktiivi-Viesti
- Ahti Saari
- Esko Aho seikkailee
- Tasavallan presidentti puhuu Pahkasian lukijoille
- Poliittisia ongelmia
- Selleriä kansalle
- Limbotuontihalpoja sanasokeille
- Tv-kuuluttaja Teija Soppa & tv-kuluttaja P. Iski
- Sarjakuvakieli suurremonttiin
- Mies, joka rakasti naisia
- Syyssiivousharjoitus Tiskirätti 94
- Mauri ja Mustis
- Aattoillan tyly yllätys