web analytics

Pahkasika n:ro 23

Pahkasian julkaisemisessa on kolme kautta. Vuosina 1975–1979 Pahkasika ilmestyi omakustanteena. Vuonna 1980 se siirtyi ihan oikean kustantajan leippiin. Tamperelainen kustantamo Lehtijussi oy ja sen seuraaja Fanzine oy julkaisi Pahkasian numerot 8–22.

Kesällä 1985 kävi ilmi, että kustantamo oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt käsillä oleva Pahkasian 23. numero oli viimeinen tämän kustantajan julkaisema Pahkis. Seuraavasta – eli 23. numerosta – alkean Pahkasikaa julkaisi lehden toimituksen perustama Banana Press oy.

Pahkasian 23. numero on saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Pahkasian tässä numerossa on Miihkali-sarjakuva, jossa tämä Pahkasian suosikki-ipana oppii perusasiat – eli opettavainen tarina kukista ja mehiläisistä. Miihkali on 1980-luvun sukupolven kollektiiviseen muistiin kuuluva sarjis.

Muita Pahkasian 23. tulemisen yhteydessä maan päälle ilmaantuneita Pahkiksen vakiosarjakuvia ovat Pahkeinen, Palopäät, Vanhat herrat, Jurpo sekä Matti ja Maija.

Lukutaitoisille (siis yli 280 merkin kertalukaisuun pystyville) Pahkasika esittelee mainioissa artikkeleissaan mm. villin lännen pahamaineisimman rosvokoplan – Clintonin jengin, porukan, jonka ura ei todellakaan johtanut rikosmaailman huipulle. Poliisi neuvoo lähestymään kanssaihmisiä ”oikein”, tutustu myös uusiin liikennemerkkeihin sekä kuuman kesän 1985 kankkuslookiin. Osallistu myös suureen radiokeskusteluun.

Saat nämä hupipläjäykset ja paljon muuta jännää järjestettynä siistiin 64 sivun pakettiin. Huom: Bonuksena mukana myös sivunumerot!

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1985. 64 s.

Pahkasika n:ro 23 – sisällysluettelo:

Vanhan kaapin arvoitus
Clintonin jengi
Pahkasetelit
Osvald
Poliisi neuvoo sinua
Uudet liikennemerkit
Vanhat herrat ja rautahampaat
Miihkali oppii perusasiat
Onnellinen ennätystenmurskaaja
Mainosmies syö teillä
Suuri paikallisradiokeskustelu
Lasten toivekonsertti
Matti ja Maija ja aavetalon arvoitus
Mongoliteoriat frenologian valossa
Jurpo
Onko pop kornia?
Teräsinva
Helpota elämääsi
Eräänä päivänä puistossa
Vainajien kosto
Kankkuslook!
Lyijykynä-teroitin-yhdistelmä
Pallopäät
Pahkasika-news
Pahkeinen
Raivo Ruusu
Ei ruokaa bussiin
Sarjakuvaruutu
Yves Frisson
Huumepoliisi seikkailee
Lukijain leperryksiä
Pahkasian taittelutehtävä
Takakansi

Pahkasika n:ro 22

Pahkasian 22. numeron ilmestyminen vuonna 1985 merkitsi suurta epävarmuuden aikaa. Lehden sisällössä se ei näkynyt, mutta toimitus eli kasvavan epätietoisuuden vallassa. Vaistosimme, että eräs aikakausi oli päättymässä.

Pahkasian ensimmäinen kausi oli vuodet 1975–1979. Se oli undergroundin, aloittelun, kokeilun ja pioneerihengen aikaa. Vuonna 1980 Pahkasika siirtyi oikealle kustantajalle ja lehden toiminta vakiintui. Kesällä 1985 tuo tie oli kuljettu loppuun.

Mutta mitä sitten tapahtui? Se selviää seuraavan Pahkasian (n:ro 23) esittelyssä…

Pahkasian 22. numero on nyt saatavana uudelleen ladottuna, taitettuja ja korjattuna painoksena.

Albumin avaa laaja katsaus Kansa taist… eikun Kansa luisteli – sivarit kertovat -lehteen. Sen jälkeen hätyytämme mummoja, hävitämme epäsuosioon joutuneita sukulaisia perhealbumista ja tutustumme uusiin olutpullon etiketteihin. Opettele myös kädestä ennustamista, tutustu myttyyn menneiden itsemurhien historiaan ja uusiin virsikirjan sanoituksiin.

Sarjakuvapuolella seikkailevat vanha tutut Pahkeinen, Pallopäät ja Peräsmies. Herkkupalana Lassie pelastaa lippukunnan -sarjis.

Saat nämä hupipläjäykset ja paljon muuta jännää järjestyttänä siistiin 64 sivun pakettiin. Huom: Bonuksena mukana myös sivunumerot!

Albumi ilmestyi alun perin vuonna 1985. 64 s.

Pahkasika n:ro 22 – sisällysluettelo:

    Kaulaliinoja, homoja, salakapakoita…
    Kansa luisteli
    Kesäleikkejä
    Matti ja maija, pirullinen suunnitelma
    Volgan blues
    Näin mummoa hätyytetään
    Aikuinen mies
    Epäsuosittu häviää kuvasta
    Peräsmies ja keskuspuiston raiskaaja
    Salaiset virsiesitykset
    Pääsy asiattomilta kielletty
    Kaljakapteenit kunniaan
    Myttyyn menneiden itsemurhien historia
    Vanhat herrat maailmalla
    Mielikuvitusolento
    Pallopäät
    Avokakin niksiharava
    Tuohus – suomalaisia kuvia
    Uusi keskusta helsingillei
    Pistinharjoitus
    Pahkeinen
    Masennusta ja apatiaa II
    Tyttötertsetti kirgiisien aroilta
    Riisuuntuminen
    Vanhukset
    Reima
    Kädestä ennustamisen opas
    Lääkärin vihjeitä
    Pahkasika news
    Lassie pelastaa lippukunnan
    Lukijain leperryksiä
    Takakansi